5.2.2021

”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” Matt 11: 27

Jakeita Matt 11: 25-30 kutsutaan joskus Jeesuksen valtaistuinpuheeksi. Antiikin aikana hallitsijat esittivät aina tyypillisen kolmiosaisen kruunajaispuheen: ensiksi kiitos Jumalalle, toiseksi valtuuksien esittäminen ja kolmanneksi hallitusohjelma.

Valtaistuinpuheensa aluksi Jeesus siis esitti ylistyksen ja kiitoksen Jumalalle eilisessä tekstissä. Nyt tämän päivän jakeessa on vuorossa valtuuksien esittäminen. Valtuuttajana on itse Herra, taivaan ja maan luoja. Ja Hän on antanut kaiken Poikansa haltuun.

’Isää ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo Hänet ilmoittaa.’ Mutta nyt Isä on antanut valtuudet Pojalleen. Hänen kauttaan minulla on pääsy Isän luo, pääsy Jumalan tuntemiseen.

Mikä salaisuus kätkeytyy siihen, ettei kukaan muu pohjimmiltaan tunne Poikaa kuin Isä? Eivät menneet ja nykyiset sukupolvet. Eivät aiemmat suuret kilvoittelijat. Eivät tiedemiehet. Eivät korkeasti oppineet teologian professorit. Et sinä, en minä. Mutta Isä tuntee Poikansa niin kuin vain Hän voi tuntea!

Mutta meillä on kuitenkin lupaus. Kun ajallinen vaelluksemme kerran päättyy, saamme nähdä Jeesuksen kasvoista kasvoihin: ”Meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.”(1 Joh 3: 2)

Kiitos taivaan Isä siitä, että kerran saamme nähdä Poikasi kasvoista kasvoihin ja saamme oppia todella tuntemaan Hänet!

Kiitos Jeesus, että jo täällä ajassa saamme Sinun kauttasi kasvaa Jumalan tuntemisessa!

Teksti: Veli Johannes