Rakkaus Jeesukseen on elämäni voima

image

Parina yönä oli pakkasta ja rannan vesi oli jäätynyt kevyeen riitteeseen. Vapaan ulapan aallot löivät vasten rantaa ja heikko jää ritisi hauskasti. Koko ajan kuului kaunista helinää. Uikut vielä uiskentelevat järvellä. Ei niillä ole kiirettä lähteä, kun on ollut niin leudot säät. Ihmeellinen talvi täällä Etelä-Suomessa. Lunta ei ole ollut kuin nimeksi ja sekin on hetimiten sulanut pois.

Katselen harmaata maisemaa sumuverhon läpi järvelle. Mietin, kuinka mieli ja ajatukset ovat toisinaan ikään kuin sumuverhon peittämät. Kuinka vaikeaa on saada otetta syvimpiin tunteisiin. Sumusta ei saa otetta, se vain estää selkeää näkymistä. Rukoilen Pyhän Hengen antamaa kirkkautta ja selkeyttä mieleen, että näkisin ja kuulisin oikein Jumalan puhetta elämääni.

On niin monia kysymyksiä, ja ihmetellen katselen ja kuuntelen, mitä ympärillä tapahtuu. Omassa piilopaikassani saan olla kirkkauden Herran, minun Jumalani ja Isäni kanssa. Se on paikka, jossa saan olla rauhassa ja vain kuunnella Isän ääntä ja voimaantua hänen läsnäolostaan.

Ylistaron rukoushuoneen avajaistilaisuus, jossa olimme, oli hyvin vaikuttava, ja tunnelma sielä oli välitön. Sali oli täynnä kuulijoista. Entinen K-kauppa oli muuttunut kauniiksi ja avaraksi rukoushuoneeksi. Koin Jumalan Pyhän Hengen läsnäolon, joka saa tuntemaan yhteyttä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Siellä, missä on Jumalan Henki, on myös vapaus. Mietin, kuinka Jumala yhdistää omiaan yhteen rakkauden sitein. Olen myös kokenut monta kertaa, ettei todellista yhteyttä synny, jos ei ole Jumalan rakkauden henkeä yhteyttä luomassa.

Luin jostain vuoden 2020 teemoista ja tämän vuoden yksi teemoista on: olla mukava. Kaikkien on nyt oltava mukavia. Mutta se, että olisi aina vain mukava, luo myös paineita, sillä ei meillä kenelläkään ole aina kivaa ja ikävä olo näkyy kyllä ulospäin. Jumalan lapsi haluaa olla totta kai mukava ja ystävällinen. Haasteena onkin olla Jeesuksen rakkauden tuoksu kaikkialla missä liikkuu, olit sitten uskovien tai toisin ajattelevien keskuudessa. Mukavuus ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei epäkohtiin pitäisi puuttua ja että pitäisi hyväksyä väärämielistä asennetta.

Tutkimme markkinointitiimissä myös vuoden värikarttaa. Erikoisesti Christina-lehdessä värit ovat tärkeitä, sillä kaunista lehteä on kiva katsella. Olen kuivattanut saamiani ruusuja, ne ovat kauniita kuivinakin. Tänä vuonna ovat myös kuivat kukat trendikkäitä sekä oksat ja heinät. Olen siis ollut trendikäs ihan tietämättäni. Toivon ja rukoilen, että tänä vuonna olisi trendikästä uskoa Jeesukseen. Kansa lukisi Raamattua ja ylistyslaulut kaikuisivat ostoskeskusten kovaäänisistä. Se on mahdollista, jos me uskovat rukoilemme ja pyydämme Jumalaa lähettämään Jumalan sanan nälän tähän maahan. Ensin kuitenkin uskoville on tultava Jumalan sanan nälkä ja meidän on ihan oikeasti tehtävä parannus.

Luen Mike Bicklen kirjaa ”Rakastuneena Jeesukseen”. Kirja on TV7:n kustantama. Bickle keskittyy kirjassaan Jeesuksen antamaan suurimpaan käskyyn rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme (Matt. 22:37). Tämän käskyn toteuttaminen on avain koko elämään. ”Kun seurakunta rakastaa Jumalaa, se vapauttaa Jumalan voiman maan päälle”, sanoo Bickle kirjan alkusanoissa. Kirjan olen lukenut jo aiemmin, mutta kaipaukseni Jeesuksen läheisempään tuntemiseen sai minut tarttumaan tähän kirjaan uudelleen. Jumala loi rakkaudesta ja rakkaudessa maailman, eläimet ja ihmiset. Kun rakkautemme Jumalaan kohtaa Jumalan rakkauden, saa se aikaan voiman, joka muuttaa elämämme ja sitä kautta seurakunnat ja maailman.

Puhumme paljon Jumalan rakkaudesta ja rakkaudesta toisiamme kohtaan. Puhumme uskovien yhteydestä ja siitä, kuinka Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat. Tämä yhteys ei näy useinkaan toteutuvan. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on uskovina itseään pitävien ihmisten kirjoituksia, joissa parjataan ja jopa kerrotaan valheita toisista uskovista. Näin ei pitäisi olla, jos on ollut kasvotusten Jumalan kanssa, ja jos Jumalan totuuden ja rakkauden kokeminen on koskettanut sielun syvyyksiä. Silloin ei todellakaan halua muuta kuin siunata veljiä ja siskoja Kristuksessa Jeesuksessa. Syvä ja palava rakkaus Jeesusta kohtaan olkoon elämäni suurin ilo ja voima.

”Herra, tee minusta siunaus.
Kun tapaan toisia, tee minusta siunaus.
Kun kuljen kadulla, tee minusta siunaus.
Tänä päivänä, tällä hetkellä tee minusta siunaus.
Sinun vallassasi on tehdä minusta siunaus,
että ihmiset näkevät, että minä olen siunaus,
sillä sinä olet minun kanssani.”

David Adam

Mirja