Jokainen tarvitsee kodin lämpöä

image

Puoli vuotta sitten kiertelin taimitarhoja ja ostelin kukan taimia ja amppeleita. Isot ruukut pihalla olivat kukkia täynnä ja oli niin kaunista. Viikonloppuna tyhjensin ruukut ja heitin kylmettyneet kukat roskiin. Amppelit ja kukkalaatikot keräsin varastoon odottamaan kevättä, joka taas saapuu puolen vuoden päästä. Keräsin pelargoniat vanhan mökin keittiöön, missä ne viettävät hiljaiseloa odotellen kevättä. Samoin on talvirenkaat vaihdettu autooni ja puolen vuoden päästä on kesärenkaiden vaihto. Suomi on leveysasteella, jossa eletään sään vaihteluiden mukaan. Se teettää työtä ja on kallista. Ajattelen, kuinka helpolla ja halvalla etelämaiden ihmiset pääsevät. Ei talvi- ja kesärenkaiden kanssa pulaamista. Kukat saavat olla ja kasvaa ympäri vuoden. Pakkasvaatteita ei tarvita, eikä tarvitse tehdä lumitöitä. Näin vanhemmiten elämä etelässä sopisi minulle hyvin.

Muistan kun olin alakoululainen, niin isäni harkitsi Australiaan muuttoa. Hän teki valmisteluja ja minä lauloin, että laps Suomen, ällös vaihda pois sä maatas ihanaa. Sitten itkin, kun se tuntui niin surulliselta. Jostain syystä muutto peruuntui, ja jäimme Suomeen. Arvattavaksi jää, minkälaista elämä olisi ollut Australiassa. En olisi todennäköisesti Martin rinnalla perustamassa TV7 kanavaa. Enkä kirjoittelemassa blogeja.

Mielessäni on soinut pieni laulu, joka tuli ajatuksiini: ”Vaikka olen vielä matkalla, olen jo kotona.” Jeesus kertoo, minkälaista on kotona. Niinpä voimme katsoa mennyttä ja nykyisyyttä tulevaisuudesta käsin. Siitä käsin, minkälaista onkaan, kun olemme kerran perillä. Matka on tehty ja olemme päässeet kotiin. Enkelit ovat vastaanottamassa ja Jeesus toivottaa tervetulleeksi. On tärkeää tietää, minne on matkalla, ja matkan päämäärä määrittelee sen, miten ja mitä tietä kuljemme. On paljon ihmisiä, jotka vain elävät ajattelematta, minne elämän matka johtaa, mikä on matkan päämäärä. Kun laiva lähtee satamasta, sen kapteeni tietää, minne ollaan matkalla, ja myös matkustajat sen tietävät, kun ovat laivaan nousseet. Päämäärätön laiva vain ajelehtisi, ja se olisikin muille merenkulkijoille vaaraksi. Elämän tarkoitus löytyy silloin kun tiedämme, mikä on elämämme päämäärä. Kun olemme matkalla kotiin Jeesuksen luokse, saamme oppaan, joka johdattaa, rohkaisee ja neuvoo. Se on Pyhä Henki. Jeesus sanoi, ettei jätä meitä orvoiksi vaan hän lähettää meille Pyhän Henkensä, jotta osaamme perille, pääsemme kotiin.

Koti Jeesuksen luona onkin sellainen paikka, ettei sieltä tarvitse lähteä enää minnekään. Sieltä ei häädetä pois. Koti on ihmiselle tärkeä. Tiedän, millaista on olla koditon. Olin vähän aikaa nuoruudessani vailla kotia, mutta onneksi minulla oli silloin opiskelussa harjoittelujakso ja asuin opiskelija-asuntolassa. Muut opiskelijat lähtivät lomilla koteihinsa mutta minulla ei ollut paikkaa mihin mennä. Oma koti täällä maan päälläkin on erittäin tärkeä ja rakas. Kotona pitää saada jokaisen perheenjäsenen olla vapaasti oma itsenä ja kunnioittaa myös lähimpien ihmisten omaa reviiriä. Tärkeää on, ettei tarvitsisi pelätä.

Naisten matkalla Israelissa oppaamme Johanna soitti kitaraa ja opetti meille matkalaisille laulun: ”Ei ole pelkoa rakkaudessa. Ei ole pelkoa rakkaudessa. Sillä rakkaus Herran, rakkaus Herran, voittaa kaikki pelot sydämestäni.” Jeesus kunnioittaa meidän valintaamme. Hän ei väkisin johdata tai vie kotiin johtavalle tielle. Hän kyllä kutsuu ja toivoo, että valitsisimme elämän tiemme päämääräksi taivaan kodin.

Seuraava Christina-lehti on työn alla. Lehti sisältää myös sanomaa Jeesuksen syntymästä. Jumala valitsi pojalleen vanhemmat, joiden huolenpidossa ja rakkaudessa Jeesus sai kasvaa aikuisuuteen. Kasvaminen tehtävään kesti 30 vuotta ja tehtävän täyttäminen kolme vuotta.
Sitten Jeesus meni takaisin Isä Jumalan luo taivaan kotiin. Jeesus sanoi, että hän menee tekemään meille sijaa, asuntoa. Hän on valmistanut kodin jokaiselle. Kuinkahan monta tyhjää asuntoa jää asukasta vaille, kun ihmiset eivät tiedä kulkea oikeaa tietä ja he ovat tietämättään eksyksissä? Meidän, jotka olemme löytäneet elämän tien, on kerrottava siitä mahdollisimman monelle.

”Tehtävämme maan päällä on yksi ainoa: valita ikuinen kotimme.
Sinulla on varaa moneen väärään valintaan elämässä.
Voit valita väärän uran ja selvitä,
väärän asuinpaikan ja selvitä, väärän talon ja selvitä.
Voit valita väärän puolison ja selvitä.
Mutta on yksi valinta, joka täytyy tehdä oikein –
se on ikuinen kohtalosi.”

Max Lucado

 

Mirja